Je
suis Pägä
Tämä
tapahtui siihen aikaan kun olympialaiset olivat ohi ja aloitin oppikoulun. Heti
ensimmäisenä lukukautena minua kohtasi sellainen ilmaisuvapauden rajoitus, että
sen seurauksena en ole koskaan uskaltanut olla spontaani ja rohkea.
Tapahtumaketju
alkoi tunnilla, joka eteni pitkästyttävän hitaasti. Luokkamme yksi stand
up-koomikoista lempinimeltään Pägä, katseli filosofisesti kaukaisuuteen ja nosti ilmeikkään ylähuulensa
kohti nenää sijoittaen Valistuksen pitkän keltaisen lyijykynän huulensa päälle.
Silloin
sai opettajamme –herkkähermoinen täti – jonkinlaisen ammattiin usein liittyneen
raivokohtauksen. Hän tarrasi Pägän niskakiharoihin ja raahasi tämän eteisen
puolelle naama naulakkoon päin seisomaan. Joku luokan edestä kysyi: mitä se
teki?
Minä
olin jo vaipunut newtonilaiseen pohdiskeluun, onko temppu todella mahdollinen
ja käteni lähti tuntemattoman voiman viemänä kohti suuta. Kynäni oli juuri
asettunut vaappuen paikoilleen, kun opettaja ilmestyi takaisin luokkaan.
Punaisena raivosta hän komensi minut oitis Pägän viereen naulakolle seisomaan.
Nolouden huippu!
Kiltin
tytön lievennyksenä rangaistukseen sain kävellä sinne itse ilman open
tarrautumista vaatteisiini. Rikkomuksen vakavuus ei selkiytynyt minulle koskaan
enkä sitten viitsinyt turhaan ottaa asiaa puheeksi kotona.
J’etais Pägä.
Opin, että ihmisten loukkaantumista ei pysty ennakoimaan. Niin sitä oppii
pitämään huulet kurissa ja kynän penaalissa.
