Waltari-innostusta

http://upload.wikimedia.org

Tässä on hieman alustusta tulevaan kirjaprojektiini liittyen. Luettuani Panu Rajalan kattavan Mika Waltari- elämäkerran Unio Mystica, sain kimmokkeen kaivaa esiin uudelleen Waltarin kirjoja omasta hyllystäni ja lukea niitä uudelleen sekä ensisijaisesti lukea tietysti kirjaston avulla ennen lukemattomia. Projekti on laaja, Waltari taitaa olla niitä tuotteliaimpia.

Olisi kai järkevintä lukea kronologisesti ja tehdä havaintoja kirjailijan kehittymisestä. Niin en aio kuitenkaan edetä. Luin Fine van Brooklynin ensimmäisenä, pienoisromaanin, jonka kirjastosta saamani kappale oli painettu 1943 eli samana vuonna kuin itse olen syntynyt. Tarina ilmestyi lehdessä jo muutama vuosi aikaisemmin. Aika sopivan kokoinen sille tarinalle, 150 sivua. Tämä minun olisi arkeologina pitänyt lukea jo  ajat sitten, niin mieliinpainuvasti kuvataan Carnacin megaliittikentät Bretagnessa.

Ranskalaisen kylän, maaseudun ja elämäntyylin (joka taitaa vieläkin jossain elää) voimakas kuvaus melkein tuntui kaikilla aisteilla. Oma seikkailuni joskus ammoin opiskeluaikoina Archassonin rannikolla tuli heti mieleen. Kesäinen Ranska, meri ja jokin selittämätön deja vu tunnelma, tunsin auringonpolttamat rakot olkapäillä.
Henkilökuva, naiskuva, jäi mielessäni aika lailla taka-alalle. Näitä kohtalokkaita naisia ovat Waltarin teokset pullollaan. Itseäni  tällä hetkellä enemmän puhuttelee intensiivinen tunnelma ja miljöö.